Valtioneuvos Harri Holkeri on kuollut

Tieto kunniapuheenjohtaja, valtioneuvos Harri Holkerin kuolemasta sunnuntaina 7.8. oli surullinen uutinen. Kuollessaan hän oli 74-vuotias.
Holkeri puoluekokouksessa Tampereella v. 2008.jpg
Valtioneuvos, kunniapuheenjohtaja Harri Holkeri pitämässä puhetta kokousväelle Tampereen puoluekokouksessa vuonna 2008. Kuva: Merja Vahter

Entinen Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja, kunniapuheenjohtaja ja Suomen pääministerinä 1987-1991 toiminut Holkeri oli arvostettu poliitikko niin kotimaassaan kuin maailmalla. Hän toimi mm. YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana 2000-2001. Holkerin nimittäminen 64. pääministeriksi vuonna 1987 oli historiallisestikin merkittävä tapahtuma. Puolueella ei ollut ollut pääministeriä 43 vuoteen. (Edellinen kokoomuslainen pääministeri oli Urho Castrén, järjestyksessään 28., vuonna 1944.)

Viimeisinä vuosinaan valtioneuvos Holkeri toimi mm. YK:n rauhanneuvottelijan tehtävissä. Kansanedustajaksi hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Presidenttiehdokkaana hän oli vuosina 1982 ja 1988. Suomen Pankin johtajaksi hänet valittiin vuonna 1979.

Kansallisen Kokoomus rp:n puheenjohtajaksi Holkeri valittiin puoluekokouksessa Lahden Urheilutalolla vuonna 1971 Juha Rihtniemen jälkeen. Sitä ennen hän ehti toimia vuodesta 1965 Kokoomuksen puoluesihteerinä, jota aikaa edelsi jo toiminta Kokoomuksen Nuorten Liiton sekä puoluetoimiston viroissa.

Lahden Kokoomuksen Nuoriin jo 16-vuotiaana liittyneenä olen saanut tilaisuuden tutustua Harri Holkeriin erilaisten puolueen tilaisuuksien, pienempien ja suurempien kokousten yhteydessä. Tuo Lahden puoluekokous oli ensimmäinen, jossa olen vuosien varrella ollut mukana, silloin yhtenä Lahden Kokoomusnuorista kokouksen toimihenkilönä.

Henkilönä Holkeri oli tavattoman karismaattinen, samalla arvokas auktoriteetti ja samalla ihmisläheisen lempeä mies. Isänmaallisuus ja oikeudenmukaisuus ovat myös sanoja, jotka häneen ovat luontevasti liitettävissä. Tiedän tilanteita, joissa hän pisti ”porukkaa raiteilleen” havaittuaan asiatonta epäoikeudenmukaisuutta ympärillään, myös puolueen sisällä.

Hän joutui muutama vuosi sitten Helsingissä aivan kotikulmillaan Kruununhaassa myymälävarkaan kumoon töytäisemäksi, joka aiheutti Holkerille vakavia vammoja, joista hän ei koskaan kunnolla toipunut. Rauhanneuvottelijan tehtävät vaativat terveydestä myös omat veronsa.

Harri Holkerin perheen lisäksi häntä jäi kaipaamaan suuri ystävien ja mm. kunnioittavien puoluetovereiden, aivan tavallisten suomalaisten joukko.

Merja Vahter
Lahden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

Jätä kommentti

css.php