Terveystikusta asiaa

vahter_merja_ruutuhuivikuva1_pienennetty_koko3.jpg

Lahtelainen Kyösti Lintunen on keksinyt varsin järkevän ja varmasti hyödyllisen innovaation. Tässä jo missä se sana lienee kohdillaan. Keksitty tai kehitetty asiahan on innovaatio vasta sitten, kun se on idea asteelta kehitetty tuotteeksi. Eläkepäivinä lenkeillä syntyy hienoja ajatuksia ja taito viedä asiaa eteenpäin on arvokas, meidän kaikkien hyödyksi.

Terveystikku, jota voidaan kantaa kaulassa korun tavoin on varsin hyödyllinen erityisesti vanhemmille ihmisille ja pitkäaikaissairaille, mutta pahitteeksi se ei olisi kulkea mukana kaikenikäisillä.

Tapasin Kyöstin viime viikolla ja sain tilaisuuden kysellä hänen ideastaan ja ajatuksistaan sen suhteen hieman tarkemminkin. Paikallinen  sanomalehtemme Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti aiheesta muutama viikko sitten, jolloin välitin ideasta innostuneena linkin kavereilleni luettavaksi. Muissa Suomen kunnissa poliittisissa luottamustehtävissä olevia asia kiehtoi erityisesti, joten lupasinkin haastatella Kyöstiä joidenkin erityiskohtien osalta erityisesti.

Koska hänen ideansa tärkein syy on ihmisen mahdollisimman nopean oikeanlaisen hoidon varmistaminen tarvittaessa, kiinnosti minua kuten muitakin se seikka, missä järjestyksessä henkilön terveys- ja sairaustietojen tulee tikulla olla. Kaikkialla on luonnollisesti tärkeää olla sama järjestys, jotta sitä lukevat lääkärit, hoitajat, ensivastehenkilöt ja ambulanssihenkilöstö pystyy olennaisimman nopeimmin tikun tiedoista poimimaan.

Kyösti Lintunen on niistä tietojen järjestyksestä asiantuntijoiden kanssa puhunut ja tarkat tiedot tulemme varmasti ajallaan saamaan. Ensimmäisenä tulee joka tapauksessa olla kuva henkilöstä, jonka tiedot on kyseessä, jottei siitä jää mitään epäselvää. Nimi, henkilötiedot osoitteineen, läheisten yhteystiedot tullevat myös alkupäähän tiedostoa. Samoin veriryhmä, voimassa oleva lääkitys, mahdolliset lääkeaineallergiat ovat hoitoa antaville tärkeitä saada nopeasti. Kuten tietysti myös diagnosoidut sairaudet.

Kyselin Kyöstiltä myös miten asia siirretään käytäntöön. Haasteellisuus toteutuksessa tulee vähintäänkin niiden yli 80-vuotiaiden kohdalla, jotka eivät itse osaa käyttää tietokonetta lainkaan. Siihen oli jo suunnitteilla kampanjoita, joissa asia hoidetaan vaivattomasti heidän puolestaan. Sellaisessa vapaaehtoistyössä olen mielelläni apuna, jos sellaista tarvitaan. Kuka tahansa meistä suomalaisista voi tulevaisuudessa hyötyä kaulassa roikkuvasta terveystikusta, kiitos aktiivisen eläkeläisen, Kyösti Lintusen. 

Nykyisin matkustellaan paljon ulkomailla. Mieleeni juontuukin, kuinka joskus aikanaan, kun anoppini ja appiukkoni lähtivät bussimatkalle Keski-Eurooppaan täysin kielitaidottomina. Kirjoitin heille mukaan saksankieliset paperit lompakkoon ja laukkuun, joihin nimet, osoitteet, läheisten yhteystiedot sekä sen kenen kanssa he olivat matkalla. Koskaanhan ei tiedä mitä voi sattua. Tullaankohan muistitikuille tekemään henkilön tiedoista käännökset myös muutamalle yleisimmälle vieraalle kielelle?

Laitan tähän alle vielä linkin uutisesta, josta saatte asiasta tietoa.

http://yle.fi/alueet/lahti/2010/12/terveystikku_varmistaa_
oikean_ensiavun_2253023.html

Merja Vahter

merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

 

 

5 kommenttia artikkeliin “Terveystikusta asiaa”
  1. avatar Jussi P sanoo:

    Hyvää tarkoittava ehdotus varmasti, mutta olisitko sinä valmis ottamaan sen riskin, että henkilökohtaiset tietosi voivat tällä tavalla joutua kenen tahansa käsiin.

    Entäs miten tietojen mahdollinen lukija varmistuu siitä, että tiedot ovat oikein tai niitä ei ole muutettu?

  2. avatar Olio-ohjelmointi sanoo:

    Sama idea oli sisällytetty Amerikan ilmaisen terveyshuollon kehitysuudistukseen kymmenien kirjojen sekaan jonnekin perukoille muodossa: jos et ota rfid-mikrosirua peukalon-ja etusormen väliin implantiksi josta nuo henkilökohtaiset tiedot saadaan, et voi saada terveyshuoltoa. Täten ei tuo uudelta idealta kuulosta.

    Henkilökohtaisesti en ottaisi pakollisia mikrosiruja itseeni.

  3. avatar Vesilasi puolillaan sanoo:

    Entäpä, jos kannan samoja tietoja lompakossa tai käsilaukussa?
    Ovatko ne Jussi mielestäsi siellä paremmassa turvassa?

    Mikrosiru ja muistitikku lienevät aika kaukana toisistaan?!

  4. avatar Jur.kand. sanoo:

    Useimmat yli kahdeksankymppiset osaavat tietokoneen käytön ja hallitsevat ruotsin kielenkin – vapaaehtoispohjalta oppikoulussa.

    Ainakin virkamiesseniorit. Tulihan ATK monelle hallinnonhaaralle jo 1960-luvun alusta, mm. verohallintoon jo yli 50 vuotta sitten. Raivostuttaa tällainen seniorien halveksunta, jota em. itsetyytyväinen blogisti – lieneekö edes silloin syntynyt – viljelee. Eläkkeelle jäätyäni 44 virkavuoden jälkeen ostin valkean Macbook-läppärini New Yorkin matkaltani- jälkikasvun yllytyksestä tosin- – vaikkei näitä vieläkään monella kotipiirissä ole. Ruotsiakin tuli opittua jo 3-vuotiaasta alkaen, arvannette missä: sotapakolaisuudessa – ja oppikoulun ja kauppaopistonkin jälkeen Helsingin yliopiston kielikeskuksessa ammattitarpeista johtuen kautta vuosien hioen, jopa kesäkursseilla Uppsalassa. Viron ja venäjän aloitin tosin vasta 55-vuotiaana kielikeskuksessa. Halpaahan se oli. Tenttikirjatkin Helsingin yliopiston oikiksessa olivat nuoruudessani sodan jälkeen osin myös tanskan- ja ruotsinkielisiä. Eivät kaikki ole kielten oppimista vastaan, eivät ainakaan ne, joilla on ns. kielikorvaa ja joilta kielten oppiminenkin jopa oppikoulussa sujui kuin rasvattu, kympit kaikissa kielissä, kiitos em.leikki-ikäisenä saadun kielikylvyn. Meitä oli lähes 80 000 Ruotsin ja Tanskan sotalasta, pahan päivän – kansan Siperiaan karkoituksen – varalle geenipankkina siirrettyjä ”Marskin lapsia”. Ja mitä muinaiseen Stockmannin palvelukulttuuriin tulee, jo 1950-luvulla opiskelin Helsingissä ja kävin Stockmannilla usein. Kohtelu suomen kielellä oli erinomaista ja hissitytötkin puhuivat pääosin suomea, vastasivat tarvittaessa ruotsiksi, jopa riikinruotsiksi, kiitos sotalapsitaustansa. Nykyisin olen Stockmannin kahvilan pöydässä harrastanut joskus venäjän kieltä. Pietarin vauraat turistit arvoturkiksissaan ovat hyvin sivistyneitä. Venäjällä panostetaan vanhana sivistysvaltiona kouluissakin tapakasvatukseen eikä Venäjän kouluissa myssy päässä istuta, kuten persukoulussa meillä, opettajaa huoritellen ja haistatellen; sen sijaan koulupukuihin puettuina kylläkin, kuten muuallakin sivistyneessä maailmassa.

    Anna arvo toisillekin

  5. avatar Merja Vahter sanoo:

    Oikein piti lukea tämä blogikirjoitukseni huolella läpi ja katsoa miten siitä voi saada sen käsityksen, että en arvosta, tai jopa halveksin vanhempia, iäkkäämpiä tai ns. seniori-ikäisiä ihmisiä. He ovat arvostukseni kohteina erittäin korkeassa kurssissa.

    Omat vanhempani olisivat, jos vielä eläisivät, molemmat noin 100-vuotiaita. Syntyessäni siis reilusti yli 40-vuotiaita. Anoppini on nyt 92-vuotias, edesmennyt miehensä olisi samanikäinen. Arvostan näitä ja kaikkia muitakin Suomen itsenäisyyden eteen työtä tehneitä sekä heidän ikäluokkansa jälkeen maatamme rakentaneita vanhempia ikäluokkia suuresti. Ystävä- ja tuttavapiiriini, kuten sukuunkin kuuluu paljon iäkkäitäkin ihmisiä. He eivät kaikki käytä itse tietokoneita, osa periaatteesta, osa muuten.

    On ikävää, jos blogitekstiäni voi tulkita myös siten, että näin ei olisi.
    Haluan pikemminkin olla varmistamassa heidän avunsaantinsa, missä sitten liikkuvatkin. Tajuttomana he ja me olemme kaikki samassa asemassa, avuttomia.

    Vieraina kielinä kirjoituksessa ei luonnollisesti tarkoiteta kumpaakaan virallista kotimaan kieltämme, ei suomea eikä ruotsia.

    On hyvä huomioida että ihmiset ovat arvokkaita riippumatta siitä mitä työtä he ovat tehneet ja millä koulutuspohjalla. Tunnen fiksuja erilaisissa teollisuuden ja palvelualojen tehtävissä vähemmällä koulutuksella toimineita, vanhoja ja nuorempia. Samoin korkeasti ja akateemisesti koulutettuja, joiden sydämen sivistyksen kanssa on toisinaan vähän niin ja näin.

    Arvo on siis ehdottomasti annettava toisillekin. Ilman mittareita.

Jätä kommentti

css.php