Uudella asenteella vanhustenhoitoon

Merja VahterVuodesta toiseen käymme valtuuston keskuudessa pohdintaa siitä, tuleeko kaupungissamme lisätä kotona asumista, laitospaikkoja, pienryhmäkotimalleja, palveluasumista vai kehittää jotain ihan uutta. Eri mallien sopiva yhdisteleminenkään ei liene mahdoton vaihtoehto.

Sunnuntaiaamupäivänä 30.8.onnistuin näkemään YLEn TV-kanavalta ruotsalaisen dokumentin, jossa tytär oli päättänyt ottaa hoiviinsa sairaalasta silminnähden rakkaan isänsä, jonka aktiiviset eläkepäivät katkesivat yhtäkkiä toisen puolen halvauksen johdosta. Dokumentti pystyi uskomattoman hyvin valottamaan niin isän kuin tyttärenkin tuntoja. Jo kuukauden kuluttua tytär joutui myöntämään, että raskasta on. Hän ei kertomansa mukaan ollut osannut etukäteen kuvitella kuinka lujilla tulee käytännössä olemaan. Isä puolestaan oli tavattoman masentunut elämässään tapahtuneesta yllättävästä käänteestä, joka teki hänestä täysin riippuvaisen lähimmäisten avusta. Teoreettinen mahdollisuus oli siihen, että isä olisi muutaman päivän viikosta päässyt apua tarvitsevien ikätoveriensa kanssa hoitokotiin. Ohjelmassa näytettiin, kun he kävivät paikkaan tutustumassa. Tytär kuitenkin näki isänsä silmistä sanoittakin, että se oli heidän kohdallaan mahdoton ajatus, joka olisi masentanut isää entisestään.

Näitä tapauksia ja tilanteita on meillä Suomessakin. Useat perheet vuosittain ovat suurten ratkaisujen edessä ikääntyneiden tai muuten vain sairastuneiden omaistensa hoitosuunnitelmia tehdessään. Se saattaa mullistaa perheen elämän täysin. Huomattavasti helpommaksi eri vaihtoehtojen punnitseminen varmasti tulisi, jos taloudelliset vaikutukset olisivat oikeudenmukaisemmin vertailukelpoisia keskenään.

Olen aina uskonut siihen, että kotona asumisen mahdollistaminen omaishoidontuen keinoin on kaupungille huomattavasti edullisempaa ja avun tarvitsijalle henkisesti inhimillisempää kuin ns. laitospaikan tarjoaminen. Kuvittelemme yleensä, että Ruotsissa kaikki on järjestetty paremmin, vaan eipä ollutkaan. Dokumentissa työstään isäänsä hoitamaan jäänyt tytär piti kohtuullisena toiveena sitä, että omaishoitoa tuettaisiin edes työttömyyskorvauksen suuruisella summalla.

Tässä vaiheessa on jälleen todettava, että edellä mainittu malli ei sovi kaikille, eikä ole kaikkien perheiden toteutettavissa siinäkään tapauksessa, vaikka kotiin saadaan päivittäin myös kotisairaala-apua tai kotihoidon apua. Vaihtoehtoja on aina oltava olemassa. Joka tapauksessa en kohtuudella voi hyväksyä asennetta, millä päätöksiä joskus tehdään. Omaishoidosta maksettavien korvausten kohdalla kuulee usein sanottavan, että hoitaahan ne ihmiset omaisensa joka tapauksessa, ilman tukeakin.  Hyvä niin, mutta onko kohtuullista asennoitua näin.

Erilaisia asumismuotoja on kehitetty ja tulee kehittää jatkossakin. Osa ikäihmisistämme tarvitsee pientä apua ja vähintäänkin turvallisuuden tunteen varmistamista, osa taas kokoaikaista totaalista hoitoa. Tarvetta löytyy myös kaikelle siltä väliltä.

Meidän velvollisuutemme päättäjinä, lähimmäisinä sekä perheenjäseninä on kuulla ja nähdä, mitä kukin ikääntynyt seniorikansalaisemme yksilönä tarvitsee. Yhtä ja ainoaa oikeaa mallia ei ole. Kunnioituksen ja ihmisarvon he joka tapauksessa ansaitsevat, ja hiukan hellyyttä siihen oheen.

Merja Vahter

www.merjavahter.fi 
    

6 kommenttia artikkeliin “Uudella asenteella vanhustenhoitoon”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hyvä Merja!
    Jotenkin on jäänyt yhteiskunnalta huomaamatta, että vanhuksista tulee uusi ”sotakorvausmaksu” meille nuoremmille. Katson, ellei laitospaikkoja nopeasti rakenneta lisää, että kaaos on edessä. Vanhuksia tulee kunnioittaa ja hoitaa säällisesti loppuun asti.
    Kaverini ei huomannut yksinasuvassa äidissään mitään ihmeempiä vaivoja, mitä ei terpparissa hoideta. Kerran hän oli vaimonsa kanssa äitinsä luona iltakaffeella, kun äiti alkoi vetää palttoota niskaan ja sanoi lähtevänsä kotiinsa. No, siitä se alkoi: nopea rappeutuminen ja kuolema.
    Työssäkäyvillä ihmisillä ei ole aikaa ja tiloja (eikä aina halujakaan) hoitaa dementoituneita tai liikuntarajoitteisia vanhempiaan.
    Yhtälö on vaikea.
    Hyvää syksyä t. Hessu K.

  2. avatar vanhuuden kynnyksellä sanoo:

    Onpa ihanaa, että Hämeenlinnassa on ainakin yksi päättäjä, joka ajattelee vanhusten asemaa myös sydämellä eikä vain euroaivoin.

    Tekstiäsi lukiessa juolahti mieleen, että olisiko liian kallista tehdä kyselytutkimus sekä vanhuksille, että heidän omaisilleen, miten he haluaisivat apua tarvitsevien vanhusten asiat järjestää, siis millaisia ratkaisuja toivoisivat? Siitä voisi olla apua päätöksenteossa.

  3. avatar Merja Vahter sanoo:

    Kiitos kommenteista.

    Valitettava tosiasia on, että päätöksenteossa eurot puhuvat pakostikin. Olen itse joutunut usein sen tosiasian eteen, että kaikkeen ei raha riitä.
    Vanhustenhoitoon liittyen olen kuitenkin usein peräänkuuluttanut laskemaan kotona, omaishoidostakin maksaen ja ns. kokoaikaisen laitoshoidon kustannusten erot. Olen 99,5% varma, että kannattaisi maksaa kotona omaiselle edes kohtalainen, kädenojennukselta vaikuttava korvaus.

    Kotihoidossa seinät, lämmön, veden, yleensä myös ruuan ym. maksaa joko vanhus tai omaiset. Kunnallisessa tai kunnan ostopalveluna tarjoamassa laitoshoidossa maksetaan nekin kunnan budjetista. Vuorotyötä tekevistä hoitajista ja muusta tarpeellisesta henkilöstä puhumattakaan.

    Olen nähnyt myös tilanteita, joissa vanhuksen tahto otetaan huomioon, jopa sellaisessa tilanteessa, jossa vanhuksen oma päätös on hänen itse ymmärtäen johtanut parin päivän sisällä tapahtuvaan kuolemaan. Olennaista siinäkin tilanteessa oli, että häntä kuultiin ja hänen omaa tahtoaan kunnioitettiin. Se on sitä ihmisarvon säilyttämistä myös.

    Vaikeita asioita, mutta kuten kirjoitin, he ovat yksilöitä, ihmisiä.

    Nimimerkille vanhuuden kynnyksellä. Olen lahtelainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Lahtikin on nimittäin Hämettä, vaikka sitä ei aina muisteta. Ja keskustelemamme asia on valtakunnallinen, itse asiassa kansainvälinen. Kaikki voimme kuitenkin osaltamme vaikuttaa asioihin ja asenteisiin.

    Hyvää alkavaa syksyä!

    Merja Vahter

  4. avatar Virpi Kukkonen sanoo:

    Olen itse vanhustyön ammattilainen ja minua aivan oikeasti pelottaa ikäihmistemme tulevaisuus! Kaiken tuottavuuden keskeltä onkin löytynyt kehityksen jarru: ikääntynyt ihminen, joka ei pärjää omissa ympyröissään auttamatta muuttuen ongelmaksi pakolaisten ja romaanien tapaan.

    Kysyttäessä (siis sen harvan kerran kun heiltä mitään kysytään) missä he mieluiten olisivat, vastaus on aivan varmasti oma koti. Silläkin uhalla, että siellä pärjääminen on jo heikentynyt ja muuttunut jopa vaaralliseksi. Koti on maailman parhain paikka meille kaikille ja kuten tuossa yksi kommentti kertoi, se koti onkin lopun perin se lapsuuden koti…

    Hoitajiksi pitäisi ikäihmisten hoitoon valikoitua tietty rotunsa, joilla on sisäänrakennettuna jonkinlainen intuitio vanhuudesta ylipäätään. Sietää sitä avuttomuutta ja raihnaisuutta, silläkin uhalla, että kuntouttavaa työotetta noudatetaan yksikössä.

    Päättäjille toivoisin jonkinlaista tajua siitä, että ikääntyminen on tosiasia ja jossain vaiheessa siellä kotosalla ei yksinkertaisesti enää pärjätä. Silloin pitää löytyä nopealla syklillä turvallinen ja oikea hoitopaikka – mielellään jo ensimmäisellä sijoituskerralla. Vanhuksien lennättäminen paikasta toiseen on nöyryyttävää ja sekoittaa elämänsä suunnanmuutoksista sekaantunutta entistä enemmän. Eikä kukaan meistä halua kotinsa muistuttavan rautatieasemaa, jossa vilisee vieraita ihmisiä jatkuvalla syötöllä – ja kaikilla tuntuu olevan avain! Turvallisuus omassa kodissa on vähän niin ja näin.

    Ihan sen takia tässä touhuan, kun itsekin vanhenen ja haluan elämäni olevan sitten aikanaan turvallista ja vieläpä mukavaa. (Jos en sitten kykene vaikuttamaan asioihini!)

    Lämpimin terveisin Virpi koo

  5. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hei Virpi!
    Kun keski-ikäinen pariskunta joutuu ensimmäisen kerran elämässään ottamaan yhteyttä sossun vanhuspuolen virkamiehiin, tilanne on aika raastava. Vanhus pitäisi äkkiä saada valvontaan, mutta tiloista, henkilökunnasta ja itse asiassa rahasta on puutetta. Tilanne on hankala työssäkäyville omaisille, mutta ennen kaikkea vanhukselle.
    Kotihoidossakin vanhukset ovat hieman hyväksikäytettäviä: Tiedän tapauksen, jossa vanhukselle oli myyty sama lehtitilaus kolmeen kertaan. Lapset tietysti peruivat ylimääräiset tilaukset, mutta valppautta vanhusten asioiden seuraaminen vaatii.
    Kuulasta syksyä t. Hessu K.

  6. avatar Merja Vahter sanoo:

    Kiitos keskustelun jatkosta.

    Virpille kommenttina hoitajien ”valikoidusta rodusta”.
    Ilokseni olen kohdannut aivan nuoriakin hoitajia, joilla on aivan mahtava tapa kohdella vanhaa ihmistä. He kykenevät olemaan samalla napakoita, lämpimiä ja puhumaan asiallisesti sekä hellästi vanhukselle, joka on aivan heidän hoitonsa varassa. Sellaista nähdessään ja kuullessaan ei voi olla kuin kiitollinen, että sellaisia ihmisiä suuntautuu sairaanhoito- ja yleensäkin hoitoalalle. Parhaiten tällainen esimerkki on jäänyt mieleeni erikoissairaanhoidon yhteydessä appiukkoni viimeisinä päivinä.

    Merja Vahter

Jätä kommentti

css.php